Kemijärven Moottorikerho
Meistä
Kemijärven moottorikerho
Moottorikelkkailua harrastaneet Kemijärveläiset toimivat 70-luvun alussa osana Lapin Moottorikelkkailijoita omana alaosastonaan, johon esimerkiksi perustava jäsen Tauno Tuovila kuului kyseisen kerhon hallitukseen.
Harrastuneisuuden lisääntyessä ja kilpailuinnon kasvaessa harrastajille syntyi tarve perustaa oma moottorikelkkailukerho, jossa he pääsisivät kilpailemaan itsenäisesti omana kerhonaan muita vastaan. Täten Kemijärven Moottorikerho sai alkunsa 9.6.1975 alkuperäisellä nimellään Kemijärven Moottorikelkkailijat r.y.
Perustavat jäsenet: Veikko Kasanen, Raimo Haikonen, Timo Virkkula, Kyösti Saari, Esko Mäkimurto, Pekka Haverinen, Seppo Komulainen, Tauno Tuovila, Ritva Tuovila, Heikki Tuovila, Heikki Karppila, Antero Tervola, Kalevi Yrttiaho, Risto Saari, Kyösti Alaluusua ja Ritva Kasanen.
Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Veikko Kasanen, sihteeriksi: Ritva Tuovila, varapuheenjohtajaksi: Raimo Haikonen ja rahastonhoitajaksi: Seppo Komulainen
Logomme/kerhomerkkimme suunniteli Juha Kaisanlahti vuonna 1980 ja nykyinen nimemme Kemijärven Moottorikerho virallisesti merkittiin yhdistysrekisteriin 18.3.1983
Toiminta
KeMot
Kemijärven Moottorikerho r.y. on vuonna 1975 perustettu rekisteröity yhdistys, jonka missiona on alusta alkaen ollut järjestää moottorikelkka- ja pyöräkilpailuja. Viime vuosina toiminta on keskittynyt moottorikelkkakilpailuihin niin talvella, kuin kesälläkin.
Giant
Giant on Suomen ensimmäinen ja pisin moottorikelkkojen luotettavuusajo (enduro), joka ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1991 Kemijärven maastoissa. Kilpailu on saavuttanut suuren maineen ja arvostuksen ajajien keskuudessa ja vanha sanonta kuuluukin:
Watercross
Watercross Kemijärvi on suljetulla vesialueella ajettava kiihdytys- ja watercross-kilpailu, jota ajetaan veden päällä joella, järvissä, lammilla tai vastaavilla, johon kuuluu watercrossissa veden päälle rakennetut hyppyrit.

